Tervehdys Puheenjohtajalta
Tervehdys Reumayhdistyksen jäsenille!
Kevät tekee tuloaan. Valo lisääntyy päivä päivältä ja energia!
Yhdistyksemme toiminnan ytimessä on vertaistuki – se, että kukaan ei jää yksin. Reumasairaus kulkee mukana arjessa, mutta sen ei tarvitse määrittää elämäämme kokonaan. Yhdessä voimme jakaa kokemuksia, oppia toisiltamme ja löytää uusia keinoja hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Kevään ja kesän ohjelmassa on monipuolista toimintaa: liikuntaa, luentoja, retkiä ja yhdessäoloa. Toivon, että mahdollisimman moni löytää niistä itselleen sopivan tavan osallistua. Jokainen kohtaaminen, keskustelu ja nauruhetki vahvistaa meitä.
Haluan rohkaista teitä tulemaan mukaan tapahtumiin – myös silloin, kun kynnys tuntuu korkealta. Yhdistys on meitä kaikkia varten. Jos sinulla on ideoita, toiveita tai ajatuksia toiminnan kehittämisestä, kuulemme niistä mielellämme.
Uusin jäsentiedote 2/2026 ilmestyy maaliskuun aikana ja sen mukana tulee jäsenmaksulasku tälle vuodelle.
Maksamalla jäsenmaksusi saat jatkossakin Reuma-lehden 4 kertaa vuodessa sekä yhdistyksen omat jäsentiedotteet. Myös monet yhteistyökumppanimme antavat alennusta jäsenkorttia näyttämällä - muista siis tallettaa jäsenkorttisi!
Toivotan kaikille teille iloa ja valoisia kevätpäiviä!
Arja Kemppainen
puheenjohtaja